Vanileiri muuttaa taivaaseen

Elämä on rentoa, kun kaikki on aiVAN sama!

Perhe, viikonlopun eväät ja tarvittavat tavarat pakataan tiiviisti

muutaman neliön tilaan ja suunnataan vanin keula kohti leirintäaluetta.

V8-moottori hyrrää, kun autoletka matelee sitä lain sallimaa

kahdeksaakymppiä. LA-puhelinten välityksellä heitetään läppää tulevan

viikonlopun tapahtumista ja kuulostellaan mistä kaikkialta porukkaa on

meetingiin tulossa.

— Onhan se vähän samanlainen operaatio kuin mustalaisleiri muuttaisi

taivaaseen, jo kohta kaksi vuosikymmentä vanitapaamisissa käynyt Timo

Hulkko vitsailee.

Amerikoista Suomenniemellekin rantautunut vanikulttuuri on imaissut

mukaansa noin nelisensataa aktiiviharrastajaa. Heitä yhdistää rakkaus

vaneihin elikkä kodikkaammin pakettiautoihin.

Suoraan englanninkielestä nimensä saanut van, eli kavereiden kesken vani,

eroaa kuitenkin aikalailla perinteisestä pakettiautosta. Yleensä vannarit

liikkuvat jenkkivaneilla, joihin on viritelty enemmän tai vähemmän

kaikenlaista teknistä ja visuaalista hörhellystä. Kaveria ei katsota

kieroon, jos autossa on parkettilattia, erikoismaalaukset, lattialämmitys

ja plyysisisustus, vaan pikemmin toisen keksimistä luovista virityksistä

yritetään parhaan mukaan ottaa oppia.

Mielikuvitusta ja lain sanelemat säännöt

Autoja rakennetaan mielikuvituksen ja lain sallimissa puitteissa.

— Auton ei kuitenkaan ole pakko olla jenkki. Yhtä lailla mukaan pääsee

volkkarilla tai Hiacella. Eikä ketään katsota nenänvartta pitkin, vaikka

meetingiin tulisi ruosteisella ja rakentamattomalla vanilla, nastolalainen

Toni Winberg painottaa.

Yleensä harrastus vie kuitenkin niin nopeasti mennessään, että seuraavana

kesänä siitä rakentamattomastikin vanista löytyy jo jotakin ekstraa.

— Tähän sairauteen ei ole vielä lääkettä keksitty ja joukossa tyhmyys

vielä tiivistyy. Kaikki ylimääräinen aika ja raha laitetaan autoon, Hulkko

myöntää.

Alkuperäistä osaa ei autosta siis enää paljoakaan löydy. Tämän tietää myös

tytär Taru.

— Eihän meillä ole iskä ole amerikkalaisvalmisteista autoa, kun tehän

teitte sen itse, tytär kummasteleekin.

Joskus auton entraamisen aikataulu vesittyy. Kun Hulkon autoa alettiin

maalata, venyi projekti kolmivuotiseksi, kun koko ajan visio auton

tulevasta ulkonäöstä paisui kuin pullataikina.

— Silloin joutui käymään meetingeissä ties millä autolla, kun oma vani oli

levällään. Tapahtumiin saa tulla kuitenkin vaikka Ladalla, jos vani ei ole

kunnossa. Eikä porukasta putoa pois, vaikka ei meetingeihin pääsisikään,

Hulkko korostaa.

Myös pick up -autot eli tuttavallisemmin pikupit ovat meetingeihin

lämpimästi tervetulleita.

Lapsellinen harrastus

Olennaisin osa vaniharrastusta on sekä auton laittaminen että tietenkin

sillä ajaminen. Kesäisin järjestetään vanitapaaminen joka toinen

viikonloppu. Yleensä tapaamiset ovat leirintäalueilla, mieluiten

ennemminkin eristyksissä kuin ihmisten ilmoilla. Vaikka vannareiden

menopelejä saa katsella porukan ulkopuolisetkin, halutaan tapaamisissa

säilyttää oma rauha. Olennaista tapaamisissa on nimittäin luottamus.

— Jos satasen jättää astinlaudalle, se ei siitä häviä, jollei tuuli sitä

vie, Hulkko sanoo esimerkiksi.

Autot ovat kaikkien katseltavissa — tai ei liene pahempaa

kunnianloukkausta, jos ohittaa kaverin auton edes kurkkaamatta sen

sisälle. Myös leirit eli eri porukoiden autoryppäät ovat kaikille avoinna.

— Leiri kasataan puoliympyrän muotoon ja niin, että se on auki muihin

leireihin päin. Näin leiriin on helppo tulla käymään ja sen ohitse pääsee

helposti, kuppikuntia ei haluta muodostaa, Winberg selventää.

Leireissä viihtyvät sujuvasti niin lapset kuin aikuisetkin.

— Kyllä tämä on koko perheen harrastus. Lapset ovat innolla mukana. Tämä

on siitä puolesta lapsellinen harrastus, että muksut kiertävät mukana. Kun

talvet vietetään autoja rakennellen, kesät pyhitetään perheelle, Hulkko ja

Winberg painottavat.

Yleensä meetingeissä on rauhallinen meininki.

— Viinanjuonti ei ole pääasia, mutta ei sitä ihan alkoholittomia olla,

miehet kertovat.

Tärkein sääntö on kuitenkin, että humalaspäissä auton rattiin ei käydä.

Jos jää kiinni rattijuopumuksesta, ei meetingeihin ole enää asiaa.

Nastolassa meeting elokuussa

Karavaanareiksi vannareita tuskin helposti erehtyy luulemaan. Monet jopa

kammoksuvat vannareita, mikä Hulkkoa ja Winbergiä ihmetyttää.

— Sitä kuvaa haluaisimme puhdistaa, että jenkkiautoilijoita tarvitsisi

pelätä, Winberg huomauttaa.Yhteisiäkin piirteitä karavaanareista ja

vannareistakin kuitenkin löytyy. Sekä vannareilla että karavaanareilla on

verissä niin reissaaminen kuin suuri halu hakeutua samanhenkisten ihmisten

joukkoon. Myös luonto on lähellä sydäntä: karavaanarit kansoittavat

järvien rannat, eikä vannareiden meetingiä järjestetä paikassa, mistä ei

löydy järvenrantaa ja saunaa.

Ei siis ole mikään ihme, että paikaksi on valittu Luhtaanpirtti, kun

Nastolassa järjestetään ensimmäistä kertaa vanitapaaminen ensi elokuussa.

Nasulampi Hulabaloon järjestää nastolalainen kaveriporukka, joka on

nimennyt itsensä aiVAN sama Groupiksi. Porukkaan kuuluu 13 autokuntaa ja

heitä yhdistää rento ”aivan sama” -asenne. Kaikki heistä kuuluvat myös

kansalliseen Vans & Trucks club of Finlandiin.

— Huumoria pitää olla. Meetingiäkin järjestämme pilke silmäkulmassa. Ei

turhaa nipotusta, Hulkko sanoo.

— Me järjestämme erityisesti lapsille ohjelmaa, sillä aikuiset viihtyvät

muutenkin, miehet kertovat.

Yleensä meetingeissä käy noin 50-70 autoa, Nastolan osalta voidaan vasta

veikkailla paljonko uusi meeting vetää porukkaa. Mutta senhän voi jo

arvata, millaisin miettein Hulkko ja Winberg suhtautuvat tulevan

tapahtuman kävijämäärään. Ettei vain olisi aiVAN sama?

TIINA AHOKAS
Nastola Lehti  Torstaina kesäkuun 6. päivänä